maanantai 2. helmikuuta 2015

Lunta ja lupauksia

Lappeen Marian kirkko 27.1.2015

No onpahan otsikko! Viime yönä tänne Lappeenrantaan alkoi satamaan oikein kunnolla semmoista tykkylunta, että puut notkuu ja ilmeisesti aura-autot eivät osaa hommiaan kun melkein puoli seinää mein talosta meinas lähtee aura-auton mukaan.

Miksi sitten otsikko on lunta ja lupauksia? No koska on tullut ihanan paljon lunta, joka kaunistaa maisemaa ja sen vuoksi, että mie vietän tällä hetkellä herkutonta helmikuuta. Yleensä en vietä tuollaisia, kun en herkkujakaan kovin paljoa mässytä, mutta tämän kuukauden tarkoitus olisi opettaa siitä aika-ajoin tapahtuvasta napostelusta pois. Lopputuloksena toivon, että maaliskuussa voi sitten aina hyvin mielin vaan pitää kerran viikossa herkkupäivän (eikä silloinkaan mitään övereitä) tai sitten ei ollenkaan, jos ei tee mieli.

Hirvein usein tulee kaupasta vaan napattua niitä pähkinöitä, salmiakkia, jätskiä, olutta, siideriä jne. Ei joka kerta todellakaan, mutta silloin kun on enemmän rahaa niin tulee vaan napsittua sinne koriin kaikkea kivaa kun kerrankin on rahaa.

Kävin myös taas pitkästä aikaa miettimään suhdettani alkoholiin. Joulukuussa meillä oli keskimääräistä parempi taloudellinen tilanne ja tissuteltiin silloin tällöin pullo punaviiniä Joonaksen kanssa. Sitten oli synttärit ja kaikenmaailman muita kissanristiäisiä, jolloin "piti" juoda. Tammikuu oli tarkoitus pitää kokonaan tipattomana yhdessä mein kaverin kanssa, mutta mie "repsahdin" kaksi kertaa. Molempina kertoina oli niin kauhea krapula, että viime viikolla siinä krapuloissani sohvalla täristen mietin taas et "Oliks tää nyt sen arvoista?"

Miehän olin vuonna 2012 8kk ilman alkoholia ja tupakkaa kunnes sitten syntymäpäivinäni joulukuussa 2012 repsahdin. Tarkoitus oli sillo, että se ois jääny siihen mut hitto soikoon kuis kävi? Mie aloin uskotteleen itselleni, että "No en mie niin usein juo" no joo tottahan se on, mutta sitten sitä tuli taas annettua itselleen kauheasti löysää hihnaa sen suhteen. Nyt sitten ihan oikeasti olen sitä mieltä, että voisi taas pistää korkin kiinni ja olla menemättä kaikenmaailman pippaloihin joissa en sitten kuitenkaan voi selvinpäin olla.

Nyt sitten varmaan monet pitää miuta kauheana alkoholistina, kun tällaisia kirjoittelen, mutta tosiasia on se, et mie oon kyllä ne överini vetänyt silloin 18-vuotiaana ja onneksi tutustuin 19-vuotiaana tuollaiseen ihanaan mieheen kuin Joonas, joka sitten opetti miulle ettei sillä alkoholilla tarvii kokoajan läträtä. Olkoonkin, että vielä miun ja Joonaksen seurustelun alkuaikoina mie ryyppäsin kavereiden kanssa harvasen viikonloppu ja joskus keskellä viikkoa kun ei ollut koulua eikä töitä. Miun ei oo vaikea tätä myöntää eikä vaikea puhua siitä ja ehkä tän tekstin luettuaan, joku muukin käy miettimään omia tissuttelujaan ja tekis jonkinlaisia ratkaisuja.


"hups"

Niin ja tosiaan miehän osallistuin tuommoiseen vesihaasteeseen, jossa piti juua kolme litraa vettä vähintään päivässä. Vaikutukset näkyy kuvassa.

//Nauttikaa talvesta oli se sitten millainen tahansa. Kyllä se kevät sieltä ajallaan tulee niinkuin kesäkin.//

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti