Kävin tässä tänään pohtimaan omaa koulumenestystäni. Heh ihme aihe juu, mutta kun tein tänään ensimmäisen kerran lääkelaskukokeen ja sain tulokseksi 4/5 oli ensimmäinen tunne viha. Olin ensimmäistä kertaa vihainen itselleni, että tein hölmön virheen joka olisi ollut ohitettavissa sillä et oisin tarkistanut tehtävän tuloksen ja miun muistilapun.
Olen aina ollut koulussa keskiverto tai sen alapuolella. En oo oikein koskaan loistanut missään muussa aineessa kuin uskonnossa lukiossa. Matikka on aina ollut miulle tosi vaikea aine ja olen ihan pienestä asti itkenyt monet itkut, kun ei vaan tajua. Olen jopa monesti pitänyt itseäni oikeasti tyhmänä, kun en osaa kertolaskuja/ jakolaskuja. Olenkin sitten aina ollut sitä mieltä, että ketunmarjat enhä mie matikalla tuu koskaan mitään tekemään joten antaa olla. En muista koska mie tuon päätöksen tein, mutta selkeästi siitä on ollut miulle vaan haittaa.
Olen kasvanut aikuiseksi matikan suhteen. Olen oppinut, että oikeasti vain kovalla työllä (ja vaikka itkien) oppii vaikka mitä. Lukiossa miun matikan ope sanoi, että "Sie osaisit kyllä vaan jos haluaisit" ja hän olisi ollut valmis laittamaan miut opiskelemaan pitkää matikkaa. Silloinkin mie vaan nauroin ja sanoin et "Öö no en ikinä. En mie osaa matikkaa, en vaan osaa ja sillä siisti". Sitten tehtiin oppimisvaikeustestit ja tulos oli, että miulla on matemaattinen oppimisvaikeus. Se oli varmaan sitten viimeinen naula miun arkkuun ja päätin etten tuu koskaan oppimaan matikkaa.
Viime syksynä mie sitten päätin, että ei se ota jos ei annakkaan. Olen opiskelemassa alaa, jossa on vaan pakko saada ne matikat ja lääkelaskut suoritettua sillä muuten ei valmistu. Matikan tunnit oli miulle täyttä hepreaa ja putosin heti ensimmäisillä tunneilla kärryiltä, kun huomasin etten osaa laskea jakokulmassa eikä kertolaskut onnistuneet. Onneksi muistin, että erityisopettajamme oli tarjoutunut auttamaan niitä ketkä kokevat tarvitsevansa apua.
Siitä se sitten lähti. Opettajani tapa opettaa matikkaa mullisti miun käsityksen matikasta. Miun piti lukea ääneen tehtävät, siis oikeasti lukea ei vain laittaa niitä lukuja siihen paperille. Puhuin ääneen ja kysyin koko ajan opettajalta, jos jokin ei onnistunut. Opettajani piirsi paperille, käytti mittatikkuja ja kävi miun kanssa jakokulman niin hitaasti ja kohta kohdalta, että mie opin sen. Hetkonen.. Niin siis oikeasti mie OPIN sen. Voin tällä hetkelläkin sanoa hyvin mielin, että mie osaan jakokulmassa laskemisen sekä mie osaan laskea kertolaskuja allekkain.
Tänä keväänä aloitimme lääkelaskujen laskemisen tarmokkaasti. Olen opettajani mielestä mennyt hurjasti eteenpäin sillä mie osaan oikeasti jo laskea niitä laskuja. Itse miellän itseni vielä todella araksi matikan suhteen ja jos en muista puhua ääneen laskua niin opettajani muistuttaa, että "Meillä saa puhua sitten ääneen" ja yksi ehdoton lempparini on se, kun käyn puhisemaan ja kitisemään niin opettajani toteaa, että "Juu puhise vaan niin paljon kuin mielitekee kukaan ei kiellä"
Eilen tein lääkelaskujen harjoituskokeen. Sain tulokseksi 4/5 ja tein huolimattomuusvirheen kansainvälisten yksiköiden kanssa. Tänään tein ensimmäisen varsinaisen kokeen ja taas 4/5 ja huolimattomuusvirhe kansainvälisten yksiköiden kanssa. Olin hämmentynyt, kun odotin että oisin vaan ottanut asian niin et "No olihan tää nähtävissä, kun en mie osaa matikkaa" mut ei. Mie suutuin itselleni. Siis oikeasti suutuin. Opettajan alkaessa käymään sitä tehtävää läpi mie totesin jo itse et "Eikä.. Mitä mie ajattelin, tuohan on väärin. Miun piti jakaa se, ei kertoa. Miksi mie noin tein?" Eli suutuin siitä, kun oikeasti osasin laskea sen laskun, mutta koska en tajunnut vielä kerran katsoa sitä laskua niin virhe tuli.
Opettaja kyllä sanoi, että on ylpeä miusta kun mie huomaan jo ihan itsekkin jos oon tehnyt virheen ja kuulemma siitäkin näkee miten paljon mie oon mennyt eteenpäin matikan suhteen. Noh ensi viikolla sitten uudestaan. Nyt mie käyn kaikki laskut ja muistilappuni ainakin kerran ellen kaksi läpi vielä sen jälkeen, kun olen saanut tuloksen.
Tämmöinen kirjoitus tällä kertaa. Kaipa tämän vuodatuksen tarkoitus olisi, että jokainen joka tätä lukee ja kokee ettei osaa jotain asiaa niin pysähdy miettimään, että olisiko asia kuitenkin niin et sie et osaa sitä sillä tavalla millä sitä on yritetty siulle opettaa? Ehkä jossain on tapa, jolla just sie opit sen jutun.
XxXxX Mirka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti