Illusion and Dream: Love while the night still hides the withering dawn

Vuosi 2010. Eka ilta miun uudessa kodissa Pellonmäenraitilla.

Söpöysvaroitus: Tämä kirjoitus sisältää siirappia ja saattaa aiheuttaa ihmiset oksentamaan sateenkaaria.

Heräsin tänään aamulla maailman ihanimman miehen vierestä. Miehen, jonka kanssa vietän tänään 2-vuotishääpäivää. Sanoin hänelle, että kaksi vuotta sitten hän teki miusta maailman onnellisimman naisen, mutta totuushan on että hän teki sen jo vuonna 2009 kesällä.

Mie olin ollut hemmetinmoisella tuuliajolla koko elämäni. Ei miun elämällä ollut oikeastaan mitään suuntaan. Mie olin sellainen paperivene, joka on heitetty Saimaan aaltojen vietäväksi. Sitten mie tutustuin 2008 loppuvuodesta mieheen, jota aluksi pidin ihan tyhmänä. Se oli miun totaalinen vastakohta. Ei se paljoa puhunut, pelasi vaan sitä pasianssia, kanteli olkareppuaan kaikkialle. Sillä oli ihan vitun paska huumorintaju ja se nauro ihan oudoille jutuille. Hetkinen. Tuossahan on jotain kiinnostavaakin.

Mä oon tässä sua varten sua aina suojelen <3

Olisihan miun pitänyt tietää, että mikään mitä mie aattelen ei mee niin kuin oli suunniteltu. Mie sekoilin lahjakkaasti sen alkuvuoden 2009. Olin menettämässä otteen taas kaikesta vaikka olin juuri saanut kaikki palaset kohdilleen. Yksi asia kuitenkin pysyi. Nimittäin Joonas. Se oli miun ystävä, tuki miuta, kirjoitteli miun kanssa mesessä puolille öin. Kuunteli kun mie valitin miten vitun perseestä kaikki on ja tekis mieli vaan tappaa itsensä. Joonas linkitti miulle Studio Julmahuvin Roudasta Rospuuttoon pätkän. Se vaan tiesi mistä naruista vedellä. Siinähän mie sitten nauroin vedet silmissä, että tuohon oon ihan ku mie tällä hetkellä!

"Sie teit sen kulta" <3

Sitten me tajuttiin joskus 2009 kesällä, että mein ystävyys oli jotain suurempaa. Mie en ollut koskaan niin onnellinen kuin olin Joonaksen seurassa. Aina kun Joonas lähti kotiinsa niin miuta kävi ahdistamaan. Mikään ei tuntunut enää miltään. Vetäydyin vaan omaan huoneeseeni ja odotin, että Joonas kirjautuu meseen.

Me ollaan oltu nyt tosiaan kaksi vuotta naimisissa. Kaksi vuotta joihin mahtuu paljon asioita. Ensi kuussa ollaan oltu yhdessä seitsemän vuotta. Nämä vuodet eivät ole olleet meille niitä helpoimpia.Nää vuodet on koetellut meitä tosi kovalla kädellä. On ollut masennusta, rahavaikeuksia ja muuten vaan kaikki on vituttanut. Maailma on lyönyt toisen maahan, mutta ollaan nostettu toisemme sieltä ja kuljettu vierellä. Nyt alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä, että meidänkin elo tästä paranisi. Mie saan vihdoin ja viimein lähihoitajan paperini, pitkä ja vaikea urakka on takana ja sie oot tukenut miuta koko ajan. Sie oot tsempannut eteenpäin. Sie Joonas rakkaani saat ensi keväänä ylioppilaan paperisi sekä ammattitutkintopaperit. Se tie on ollut siulle pitkä ja vaikea. Mie lupaan tukea siuta loppuun asti. Kuljen siun vierellä aina.

Äläkä virnuile siellä!

Mie rakastan siuta Joonas. Vaikka elämässä miulta kaikki muu vietäisiin, mutta sie pysyisit vierellä ni miulla on kaikki hyvin. Sie oot miun elämän suurin rakkaustarina.

Oot miun matkakumppani

Selässä meillä on yhteiset eväät

ne on koottu yhteisistä muistoista

kipeistä ja keveistä

hymyistä ja kyynelistä.

Rakastan rakastaa sinua

koska olet niin

rakastettavan

rakas.

(Kirjoittanut: Minä itse, Mirka Jurvanen)

Pari linkkiä vielä biiseihin, joita kuuntelin tässä tätä kirjoittaessani.

Nightwish - While Your Lips Are Still Red