lauantai 11. huhtikuuta 2015

Työssäoppimisen ihanuus ja vaikeus

Tiivistää miun fiilikset
Kohta kaksi viikkoa kasassa HoHun (Hoito- ja huolenpitotyö) työssäoppimista. Olen työssäoppimassa lyhytaikaishoitoa vaativien asiakkaiden kanssa. Miun tekisi niin mieli vaan kopioida suoraan miun työssäoppimisenpäiväkirjasta tekstit tähän, mutta ne on niin pitkiä joten yritän tiivistää.

Miullahan ei ollut alkuun minkäänlaista ennakkoluuloa tätä harkkaa kohtaan vaikka en ole koskaan ajatellut vanhustyön olevan "miun juttu". En ole koskaan tehnyt työtä vanhusten tai muistisairaiden kanssa, joten senkin vuoksi miuta on kauhistuttanut harkan alku.

En vieläkään tiedä täysin mitä mieltä olen tästä harkasta, mutta sen voin ainakin sanoa et kiitos Luojalle siitä et miulla on taas mahtavat ohjaajat ja ihana työporukka. Olen oppinut itsestäni uusia asioita tämän kahden viikon aikana ja olenkin tänään moneen kertaan miettinyt, että harkan jälkeen tekisi mieli kirjoittaa jokin oikein pitkä teksti tänne blogiin otsikolla "Miten HoHu-harkka muutti miuta ihmisenä".

Kunnioitukseni tämän alan työntekijöitä on kasvanut kahden viikon aikana entisestä 100% varmaan 200%:iin. Kiitosta kuulee vähän, mutta valitusta sitäkin enemmän. Milloin ei olla käytetty tarpeeksi ulkona, milloin asiakas istuu vain omassa huoneessa vaikka pitäisi muiden kanssa jutustella tai miten sillä omalla äidillä on hoitopaikassa ollut sukka vinossa. Olen huomannut, että nämä ihmiset tuolla työpaikalla tekevät oikeasti ihmeitä ja hemmetin hyvää työtä. Kertaakaan ei ole miun mielessä ollut, että nämä työntekijät eivät tekisi työtään sydämellä. Eilen työpaikalle tuli erään asiakkaan lapsi käymään ja henkilökohtaisesti kiitti miten hänen äitinsä on saanut todella hyvää hoitoa. Ohjaajani olivat silminnähden ilahtuneita ja kiitollisia, kun joku joskus kiittää.

Vain sellaiset henkilöt, jotka ovat olleet töissä tai työssäoppimassa tämänkaltaisissa paikoissa tietävät miten paljon työtä on ja miten vähän loppupeleissä on aikaa ja henkilökuntaa. Pitäisi hoitaa pesut, pisut, saunotukset, ruokailut, jakaa lääkkeet ja siinä ohessa vielä kuntouttaa asiakkaita. Työpäivän kesto yhdessä vuorossa on noin 8 tuntia kunnes tulee vaihto toisen vuoron työntekijöille. Tekisi mieli jutella asiakkaiden kanssa pitkät tovit heidän menneisyydestään ja siitä mitä he ovat aikoinaan tehneet esim työkseen, koska sekin on parasta hoitoa muistisairaalle ihmiselle. Niin mutta se aika. Se vaan ei riitä tarinointiin, kun pitäisi jo olla toisessa huoneessa auttamassa pesuissa. Niiin ja sitten se ruokakin piti vielä antaa.

Vaikka oma suuntautumisalani ei ole vanhustyö niin voin jo nyt sanoa, että todellakin tämä harkka tulee jollain tavalla muuttamaan miuta ihmisenä. On rankkojakin työvuoroja jolloin tuntuu, että kotiin tullessa käy vain itkemään kun tuntuu et on niin väsynyt eikä saanut mitään aikaiseksi töissä. Onneksi kuitenkin ne rankat vuorot kestää, kun näkee asiakkaan hymyn tai kuulee asiakkaan suusta "Kiitos siulle oikein paljon taas, kun jaksoit auttaa miuta"

Hmm niin. Noh avautumista tällä kertaa. Huomenna aamuvuoroon.... toivottavasti hymyssä suin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti